Pyrimme huolehtimaan siitä, että jokaisella työpaikalla on luottamusmies järjestelmä ja luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut on koulutettu tehtäväänsä.
Olemme osastona pyrkineet edistämään jäsentemme erillaisia liikuntamuotoja. Osastomme osallistuu säännöllisesti AKT:n kesä- ja talvi päiville, joissa jäsenemme osallistuvat erilaisiin urheilu kilpailuihin. Urheilusalejakin olemme vuokranneet jäsentemme käyttöön mm. jalkapalloa, lentopalloa ja sählyä varten.
Perheen yhdessä tekemistä tuemme esim. linnanmäki rannekkeita hankkimalla.
Työehtosopimukseen emme saa muutoksia, kuin yhdessä tekemällä. Jäseneksi liittymällä edistät meitä säilyttämään mm. lomapalkan, sairaspäivärahan, työajan lyhennykset, jne.
Jäseneksi voit liittyä tämän linkin kautta. Suosittelen kuitenkin liittymään oman työpaikkasi luottamusmiehen kautta. Silloin saat enempi tietoja jäsenyyden eduista työpaikallasi.
AKT:n uutiset
AKT:n keskustoimisto sekä aluetoimistot sulkeutuvat tiistaina 5.12. klo 13.00
4.12.2023
Euroopan kuljetustyöntekijöiden järjestö ETF:ltä kannanotto tuesta AKT:lle sekä SAK:n ammattiliitoille
2.12.2023
Onneksi on oikeus tukilakkoihin
1.12.2023
A-Kassan poikkeusaikataulut ja muutokset vuodenvaihteessa 2023-2024
29.11.2023
AKT: ”Satonen tekee raskaalle liikenteelle saman mitä Berner taksiliikenteelle”
22.11.2023